lauantai 20. toukokuuta 2017

Kisakauden avaus by Arnella Nyman

Niin se kisakausi taas alkaa ja vihdoin kelitkin muistuttavat jo kesäkelejä! Istun junassa matkalla Vaasaan pitämään ratsastuskurssia yli kymmenelle innokkaalle oppilaalle, hauska viikonloppu tiedossa. Ajattelin kirjoittaa teille hieman meidän ulkokauden ensimmäisistä kisoista.

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kraftur järjesti kaksipäiväiset WorldRanking-kilpailut Ypäjällä. Saavuimme Ypäjälle jo perjantai-iltana, ja Tore oli aivan innoissaan päästessään pitkästä aikaa taas ovaaliradalle. Meillä oli torstaina ollut maajoukkuevalmentajamme Hjaltin kurssi kotonamme, ja minulla oli hyvin valmistautunut olo. Kotonakin tiesin kaiken olevan kunnossa kun ihana "tallipäällikkö"- Carla ja isäni, "tallimestari"- Robi hoitivat heppoja. :)

Lauantaina ensin oli vuorossa päälajimme Töltti T.2. Päätin näin kauden alussa testata myös hieman eri kuolainvaihtoehtoja, ja valinta tuntui hyvältä. Thór esiintyi hienosti ja saimme hyvät kauden aloitus pisteet, 7.63. Ulkolaiselta Feif-tuomarilta saimme 8.1. Vielä on parannettavaa, ja huippukuntohan tähdätäänkin sinne elokuun alkuun, MM-kisoihin. Iltapäivällä ratsastin nelikäynnin, joka on kotona treeneissä tuntunut hyvältä. Kaikki askellajit ja siirtymiset ovat kehittyneet ja odotin innolla saavani näyttää työmme tuloksen. Valitettavasti keskittymiseni petti ja nostin ensimmäistä kertaa radalla Toren kanssa ensin väärän laukan, jonka onneksi sain nopeasti korjattua. Tämä jäi kuitenkin kaivelemaan, enkä ratsastastanut suorituksen loppuosaa niin hyvin kuin olisin voinut. Ravissa tuli hieman haparointia ja käynnissä meillä olikin jo molemmilla kiire pois radalta. Nelikäynnin karsintapisteet jäivät mokieni takia hieman alhaisiksi, 6.50. Pari vuotta sitten nämä olisi olleet ihan ok neliläyntipisteet meille, mutta nykyään asetan riman korkeammalle. Periaatteessa tämä oli hyvää harjoitusta - ensi kerralla olen entistäkin tarkempi ja en anna minkään häiritä suoritustani.

Sunnuntaina päätin ratsastaa molemmat finaalit, usein jättäydyn nelikäynnistä pois, mutta nyt halusin parantaa tulostamme. Tore tuntui jo hieman väsyneeltä, koska meillä oli rankka viikko kursseineen takana (kisat mukaan laskien neljässä päivässä meille kertyi yhteensä  8 ratsastuskertaa). Myös tuore pohjalliskengitys vaikutti Toren liikkeisiin, ja emme olleet vielä löytäneet "uusia asetuksia" perusaskellajeissa. Molemmat finaalit ratsastettiin eri suuntaan kuin minun karsintasuoritukset, joka oli myös hyvää harjoitusta. T.2-finaalissa radalla oli jälleen hieman ahdasta löysin ohjin-osiossa ja jouduin pujottelemaan usean ratsukon ohi. Onneksi on tullut treenattua istunta-apuja ;) paransimme suoritustamme ja voitimme pistein 7.92, joihin olen tyytyyväinen. Nelikäynnin finaalissakin saimme jo palasia paremmin kohdalleen ja tulimme ykkösiksi pistein 7.03. Onnistuneen viikonlopun päätteksi sain vielä tuomareiden antaman palkinnon hyvästä ja harmonisesta ratsastuksesta :)!






Kisojen aikana autoin myös valmennettaviani (mitä omilta ratsastuksiltani kerkesin), ja kaikilla meni hienosti ja osa teki jopa omia piste-ennätyksiään, onnea <3

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Demoninen kidutusväline ei ehkä olekaan demoninen kidutusväline by Sonja


Julkisessa keskustelussa on aiheesta riippumatta paljon outouksia. Yksi niistä on tekopyhä mahdottomuus sanoa rehellisesti ja kaunistelematta miten asiat ovat ja miten ne voisi korjata.
Esimerkiksi: Työttömissä on sairaita tai muuten mahdottomassa tilanteessa olevia ihmisiä. Mutta mukaan mahtuu myös henkilöitä, joita ei yksinkertaisesti työnteko kiinnosta (ellei se sitten ole juuri sitä omaa identiteettiä henkivää marginaalialan koulutusta vastaavaa unelmaduunia).
Osa huonosti käyttäytyvistä koululaisista on vain ymmällään, osa kärsii mielenterveydellisistä erityispiirteistä ja jotkut traumatisoituivat kelvottomissa kasvuolosuhteissaan. Mutta osa on kerta kaikkiaan kurittomia kakaroita, joille pitäisi vain asettaa rajat ja pitää niistä kiinni.
Jotkut kuolainta väistävät tai siihen reagoimattomat hevoset ovat paikasta tai toisesta kipeitä ja osa huonon koulutuksen takia hämillään. Mutta sitten on niitä, jotka yksinkertaisesti turruttavat tuntoaistinsa kun menojalka alkaa vipattaa eivätkä koe paineen väistämistä lainkaan niin houkuttelevaksi kuin häntä pystyssä täyttä kyytiä viipottamisen.
Kuvan hevonen BWT Lovestory saattaa jonkin verran liittyä tapaukseen.
Kuva: Arto Julkunen
Kuten ihmisen myös hevosen tuntoaistimukset ovat monen mutkan takana ja hyvin yksilöllisiä. Siksi on mahdotonta vetää tarkkaa ja yksiselitteistä rajaa siihen, missä loppuu koulutukseen ja kommunikaatioon käytettävä ”epämiellyttävä paine” ja ”tarpeeton kivun aiheuttaminen” alkaa.
Voisi kuvitella, että hevosen kanssa eniten työskentelevä ja hyvin tunteva henkilö tällaisen rajan pystyisi parhaiten määrittelemään. Koska kukaan, ei kukaan, ole niin hullu että käyttäisi kovia kuolaimia vain siksi että voisi aiheuttaa hevoselleen mahdollisimman paljon kipua. Siis sille samalle hevoselle, jolle on uhrannut kaiken vapaa-aikansa ja jokaisen liikenevän euronsa. Haloo.
Sitä paitsi kuolain on niin kova kuin käsi joka sitä käyttää, sanotaan. Mutta esimerkiksi ravikilpailuissa säännöt ja tiukat varustemääräykset ovat samat satakiloiselle miesohjastajakonkarille kuin puolta kevyemmälle harrastelijatyttöselle. Aivan varmasti hevonen havaitsee silti näiden ohjastajien välillä ison eron (ohjasotteissa ja suuhun kohdistuvassa paineessa, yleisö huolehtii sitten muusta osoittelusta).
Mietinkin mikä on raviurheilun saralla se realistinen tavoite johon kuolainkauhistelijat pyrkivät. Hevoset sinkoilevat kylmillä lihaksilla jo hyvissä ajoin ennen starttia itsensä väsyksiin pitkin ravirata-aluetta, kaikki ohjastajat ovat itsesuojeluvaistonsa kadottaneita bodarimiehiä ja ainoa sallittu kuolain on suora kuminen (paitsi ei sekään, koska se voi kuivuessaan nipistää ikävästi hevosta suupielestä ja olla moneen suuhun liian paksu)?
Ohjastaja Pertti Puikkosen suosiolle lainakuskimarkkinoilla pedataan
räjähdysmäistä nousua. Kärryjen edessä on Toto65-voittaja Rokin Maxi.
Kuva: Arto Julkunen
Vai pistetäänkö suosiolla poistoon puolet ravihevospopulaatiosta (miksei minkä tahansa hevosurheilulajin kilpahevospopulaatiosta), koska niiden kanssa hommasta lähtee se viimeinenkin järki ja turvallisuuden rippeet mikäli ajelut on suoritettava pikkusormella ja riimulla?
Kaikki lähtee tietysti jalostuksesta. Harmi vain, että merkittävimmissä ravimaissa ollaan aika lailla eri sfääreissä tässä eläinsuojelutredissä. Voi tulla hevostaloudellisia lieveilmiöitä, mikäli Suomessa syntynyt varsa ei saa ravikilpailuoikeutta ellei molemmilla vanhemmilla ole hyväksyttyjä startteja pelkällä Nova-kuolaimella ajettuna.
Kieltäminen on helppoa, ja varmaan siksi vuosittain raviurheilijan varusteoppaasta lähteekin poistoon hyväksyttyjen listalta kuolain ellei toinenkin.
Seuraavana tulilinjalla lienee ravikuolain crescendo. Kilpailueläinlääkärit taivastelevat kuinka tuntuu että usein nirhaumat hevosen suussa ovat juuri tätä kuolainta käyttäneillä kilpureilla, että kyllä kieltoon joutaisi tämäkin kidutusväline.
Crescendo, tuo sielunvihollisen oikea käsi.
Kaikenlainen vipuvarsivaikutus on ravikuolaimissa
kielletty, joten ohjastajan ainoa jarrutustapa on aiheuttaa
painetta hevosen suun eri osiin (eli ei niskaan).
Kuva: Suomen Hippos ry
Koska kyse ei voi tietenkään olla siitä, että kaikista kovasuisimmat tapaukset saavat suuhunsa kovimman tätä nykyä sallitun kuolaimen, mutta kun sekään ei soita hevosella mitään kelloja, kilpailun tiimellyksessä ohjastaja joutuu turvallisuussyistä joskus poikkeamaan kauniiden ja ruusuntuoksuisten, lähes huomaamattomien puolipidätteiden polulta.
Moralisointi ja taivastelu sujuu keneltä tahansa. Asiantuntijuutta ja ammattitaitoa tarvittaisiin kehittämiseen, auttamiseen ja neuvontaan. Kun kaikki eläinlääkäreiden ja hevosalan arjesta irtaantuneiden eläinystävien suosittelemat vehkeet on kokeiltu eikä tutkitusti (fyysisesti) terve hevonen edelleenkään pysähdy tai edes hidasta muuta kuin U-kirjaimen muotoisella mutkalla seinään, niin mitä sitten?
Paljon vaikeampi kysymys kuin ”mitä kiellettäisi seuraavaksi”, vai mitä.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Vikeltäjien kisakauden aloitus by Aime Nederström-Alanko

Kisakausi alkoi 18.3 Hämeenlinnassa, jossa MP riding center järjesti yksipäiväiset kisat. Meiltä oli mukana kolme hevosta.
Taavi palasi pitkäksi venähtäneeltä kisatauolta B tason vikeltäjien kanssa, Poksun kanssa harrastettiin hevosen psyykkistä valmennusta rankan viime kauden jälkeen ja Hanna ja Liina tekivät sillä vaan perusliikkeet. Connemara poni Nuppu joka aloitti viimekesänä opettelun vikellyselämään oli mukana hakemassa lisää kokemusta kilpailemisesta, joka on neidin mielestä äärimmäisen jännittävää vielä.

Poksun kanssa suunnitelma toteutui ja sille oli mukavan rentoa ja kevyttä.

Hanna ja saksien ensimmäinen osa Poksulla
 Nupulla kilpailivat käynnissä yksinvikellyksessä Silja joka oli luokkansa toinen ja Papu ja Nea paria, josta tulikin voitto! Lisäksi Papu teki hieman sovelletut B tason suoritukset Nupulla koulutusmielessä

Papu ja Nuppu
Taavilla kilpailivat B tasoa Ilona, Daniela, Papu ja Nea, joista Nea kilpaili ensimmäistä kertaa laukassa ja Ilona toista kertaa. B tason voitti Ilona ja Papu oli toinen.

Hienosti avattu kisakausi ja nyt sitten odottelemaan lisäjännitystä, kun pikku vikeltäjät lähtevät parin viikon päästä ensimmäistä kertaa kilpailemaan ulkomaille!! Ilona, Daniela, Papu ja Nea kilpailevat laukassa ja Oona, Ella, Roosa ja Silja käynnissä Ruotsin kansallisissa kilpailuissa Salassa.

Lähimenneisyyden muistelua by Aime Nederström-Alanko

Viimeiset puoli vuotta on hurahatanut luvattoman nopeasti, joten pientä päivitystä tilanteeseen:

Aloitetaan viime kesästä:

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna suunnattiin etelä Ruotsiin Flyingen CVI kilpailuihin.
Kisat olivat sanalla sanoen tapahtumarikkaat.

Taavi onnistui aiheuttamaan itselleen lievän jännevamman hilluessaan, kun treenattiin ennen kisojen alkua, joten Taavin kisa reissu muuttui turistimatkaksi Etelä Ruotsiin. Eipä siinä mitään, Taavi on aina tykännyt matkustelusta...

Poksu sai sitten suunniteltua isomman urakan harteilleen, Kun Meri, Liina, Heta ja Hanna kaikki kilpailivatkin Poksulla. Hanna kilpaili ensimmäistä kertaa kansainvälisissä kilpailuissa ja heti kärkeen sijoittui lasten 1* kisassa kolmanneksi ja pääsi jatkamaan lasten 2* kisaan jossa sijoittui upeasti neljänneksi! Ei mikään huono aloitus kansainväliselle kisauralle :)
Taavi Flyingessä kesällä 2015

Löysin melkein edustavia otoksia

Flyingestä kotiuduttuamme aloitetiin pakkausurakka heti kun tavarat oli saatu purettua, sillä viiden päivän päästä suunnattiin jälleen Ruotsin läpi etelään ja tälläkertaa Tanskaan vikellysleirille. Mukana matkasi Poksu ja pari pienempää vikeltäjää Silja ja Papu. Tanskassa vierähti viisi päivää aivan huippu valmennuksessa.
Papu ja Silja matkalla Tanskaan

Tällainen eläinkuljetus kohdattiin matkalla :)
Suomessa kilpailtiin elokuun alussa Hämeenlinnan Aulangolla SM kilpailut, jotka tosin sennujen osalta muuttuivat lajimestaruuksiksi, yhden kilpailijan jäätyä pois, mutta se ei mitalleja himmennä :) erinäisten vaiheiden jälkeen Heta sijoittui senioreiden lajimestaruuksissa hopealle, Meri keskeytti teknisen ohjelman jälkeen täräytettyään jalan alastulossa ja Hanna oli junnujen SM kisassa neljäs!

SM kisojen jälkeen Meri paranteli jalkaansa pari viikkoa ja suuntasi Ranskaan Le Mansiin senioreiden MM kisoihin! Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 Suomesta oli edustus senioreiden EM/MM tasolla! Meri kilpaili englantilaisella lainahevosella.

Syyskuussa kilpailtiin Karjaalla B tasoa kilpailevien ja käyntivikeltäjien kera ja syyskuun lopussa suunnattiin jälleen Tanskaan, tällä kertaa PM kisoihin.

PM kilpailuihin Tanskan Vemmelevissä osallistuivat meiltä Hanna lasten luokkaan ja Meri, Heta ja Liina senioreiden luokkaan, kaikki Poksulla Taavin parannellessa tällä kertaa kaviopaisetta.
Hevoset Turussa odottelemassa laivaan pääsyä

Näillä eväillä selviää kyllä Tanskaan, Poksun nenä toinen vasemmalta

Suomesta oli suurijoukko kilpailijoita mukana ja oli huippu hienot kisat. Hanna oli suomalisista lapsista parhaana kuudes ja Meri samoin sennujen naistenluokassa.

Poksu, allekirjoittanut, Liina, Meri ja Heta juuri kumarruksen jälkeen.

Kisojen jälkeen viime vuoden puolella leireiltiin Ypäjällä maajoukkue- ja aluevalmennuskatsastusten merkeissä ja yhdellä maajoukkueleirillä.
Katsastusten jälkeen lopputulema on että maajoukkueen A renkaassa ovat Liina ja Heta ja A kehitysrenkaassa Papu.
Aluevalmennuksen B renkaassa ovat Daniela ja Ilona!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kisamatkaan valmistautumista by Arnella Nyman

Ajattelin kirjoittaa teille lyhyesti millainen rumba se onkaan, kun lähdemme ulkomaille kisaamaan. :)

Etenkin tänään lähtö oli erityisen jännittävä, koska tämä on ensimmäinen kerta kun lähdemme perheen kanssa kisareissuun omalta talliltamme. Alkuviikko kuluikin tallin hoito-ohjeita kirjoittaessa. Ei olekaan ihan helppoa kirjoittaa paperille kaikkia niitä asioita,  joita itse tekee jo aivan automaattisesti rutiinilla. Ohjeista tulikin sitten aika pitkät ;) Onneksi minulla on ihania ystäviä jotka hoitavat tallin ja hevoset! Myös puolisoni Tom jäi kotiin ja on luvannut aamuruokkia hevoset, sekä auttaa tallityttöjä tarpeen tullen. Ilman tätä porukkaa ei kisoihin lähtö olisi mahdollista <3

Tänään aamulla ratsastin Toren vielä kevyesti ennen pitkää matkaa. Sen jälkeen vuorossa olikin pakkaamista! Mukana on sata eri purnukkaa ja pussukkaa :D

Lisäjännitystä päivään toi vetoautomme hajoaminen 3h ennen lähtöä. Puolen tunnin ajan paniikki oli päällä,  mutta onneksemme kummisetäni on maailman ihanin ja lainasi Jeeppiään meille, tusen tack!

Nyt siis minä, äitini, isäni ja Thór olemme parhaillaan matkalla kohti Göteborgia ja suuria kansainvälisiä Tölt on Ice-kilpailuja. Kisa on kutsuvieraskilpailu ja kilpailemme jäähallissa - kisa ratsastetaan siis jäällä!  Thór kengitetään perjantaina paikan päällä, jotta hokkien pito on taattu.

Ajamme nyt Naantalin satamaan josta jatkamme laivalla yli Kapellskäriin. Huomenna aamulla ajamme Kapellskäristä noin 50km ihanalle Toftingen tilalle, jossa lepäämme noin 6 tuntia ja Thór saa olla ulkona tarhassa. Siitä jatkamme iltapäivällä noin 600km kohti Göteborgia. Göteborgissa Thór yöpyy ensin yhdellä Islanninhevostallilla ja perjantaina ajamme kisa-aluelle. Perjantaina vuorossa on hieman treenaamista, jään testaamista ja tosiaan Toren kengitys :)

Lauantaina vuorossa on itse kilpailu, josta on tulossa mahtava show :) LiveStream pitäisi löytää googlaamalla Tölt on Ice 2017!  Eli peukut ja varpaat pystyssä kotikatsomoissa.

P.S. Olen ottanut tänään kuvia tätä kirjoitusta varten, mutta puhelimeni ei suostu yhteistyöhön, joten lisäsin pari kuvaa viime kesän PM-kisoista :)




maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tilallisen turinoita vol2 - Tilakauppoja ja sen seurauksia by Hanne

Talvinen RRanch

Unelmia toteuttamassa

Tilan hankinta kiitolaukka-kaavalla

Tilakauppojen suhteen etenimme Puoliskoni kanssa, kuten kaikessa muussakin. Lyhyesti todettuna - rivakasti. Olimme erittäin tuore pariskunta kun lähdimme kevättalvella 2016 'ihan vaan katselemaan toistemme asumismieltymyksiä'. Matkaan lähti Madame Pyörremyrsky ja vain aavistuksen hitaampi herrasmies.

Puolisko harrastaa vanhoja autoja ja brätkiä, eikä ne meikäläisellekään vieraita kapistuksia ole. Minä taasen olen haaveillut hevostilasta 8-vuotiaasta alkaen ja työksenikin näitä ratsihommia teen. Lisäksi olen lasitaiteilija joten verstas- ja tallitilaa tarvitaan runsaasti. Yhdistävänä tekijänä meillä on nk. 'romustelu' eli molemmat rakastamme kaikkea vanhaa; liikkuvien vekottimien lisäksi vanhoja tarve-esineitä, työkaluja, astioita, kylttejä, huonekaluja...eläinten kalloja...mikä tahansa 'ajan sammaloima' saa meidän silmät sädehtimään. Sijainti olis hyvä olla rauhallinen, mutta kohtuumatka Puoliskon töihin.

Tiedän useita ystäviä ja kollegoita, jotka ovat etsineet tilaa vuosikausia - joku jopa vuosikymmeniä. Meilläkin oli kriteerit jo ennakkoon asetettu melko korkealle. Niinpä jopa itselle pienoisena yllätyksenä tuli, että kolmas näkemämme paikka oli 'juuri se oikea'. Siis mitä ihmettä - eihän tää voi mennä näin helposti, eihän siis kukaan ole löytänyt täydellisesti haaveisiinsa osuvaa tilaa muutamassa viikossa, ajellut pihaan ja tiennyt samantein - näkemättä kokonaisuutta - että kas tässä se meidän tuleva ranchi on. Vaan näin kuulkaas juurikin kävi. Maaliskuun viimeisenä päivänä kävimme ensimmäistä kertaa ja Vappuaattona juhlimme työnjuhlaa uusina tilallisina. Ja töitähän tulisi riittämään.

Suru+onni=elämä

Juuri ennen ranchin löytymistä, kuoli vaikean sairauden uuvuttama rakas äitini. Hieroessamme tilakauppoja meni huonossa hapessa oleva isäni suureen leikkaukseen (josta onneksi selvisi) ja samaan aikaan podin itse selkääni ja vuoden sisään viidettä kovaa flunssaani. Minun oli myös päätettävä pikavauhtia mitä teen rakkaalle, perheeni kanssa remontoimalle, yli satavuotiaalle talo-kaunokaiselleni Sipoon kirkon kainalossa. 

Puoliskolla oli omat huolensa, kuten teinityttären elämän sopeuttaminen kansainvälistä koulua käyvästä ja palveluiden lähellä asuneesta sysikorven landekoululaiseksi. Siinä jäi kyllä se paljon puhuttu suhteen alun hanimuuni aikasta lyhkäseksi, kun sitten kesällä muutimme sirkuksemme portaittain ranchille. Samaan aikaan olin kuitenkin tavattoman onnellinen - olinhan toteuttamassa suurinta unelmaani. Jotenkin uskon, että hirmuisesta vauhdista huolimatta, aistit olivat herkimmillään kaikkien suurien tunteiden myllätessä ja taltioin tunnelmat visusti sydämeeni. Elämä todella maistui suolaiselta ja makealta!

Suunnitelmia 

Ranchin haltuun saatuamme - vain muutaman kerran päästyämme siihen tutustumaan ennen kauppoja - oli omat ratsitoiminnan suunnitelmani jo pääpiirteittäin paperilla ranskalaisina viivoina ja suuri sekava soppa pääkopassani rönsyinä. 
- ratsikentän kunnostus, tarhojen kunnostus, laitumen kunnostus, kesätallin kunnostus, talvitallin remontointi, WE-puiston rakentaminen.....plus kaikki muut tilan työt ja rakennusten laitto päälle.

Vaan kuinkas kaikki sitten menikään. Tuliko lista suorittua yhtä nopeasti kuin Ranchin osto. Ja millä nimellä ranchia alettaisiin markkinoimaan....kunhan ensin päästäis muuttamaan. Tarina jatkuu seuraavissa turinoissa. Tässä vielä alkukesän tunnelmia kuvana - silloin kun tajuntaan alkoi mennä, että 'tää paratiisi o hei meijä'.



Tilaan kuuluu viljeltyä peltoa ja laidunta reilut 5ha - kultapossukoiden heinät tulevat omalta pellolta ja pojat saavat 'äidin tekemää ruokaa'.





sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tilallisen turinoita vol 1 - ei hassumpi maanantaiaamu by Hanne

Maanantai on maanantai tallinpitäjällekin, mutta tänään se tuntuu perjantailta


Oih ja voih mikä ihanuus auringonnousu aamutallille könytessä silmiäni kohtasikaan.


Ennen oman tilan hankkimista, en ollut sen enempää aamu- kuin iltavirkkukaan - olen aina ollut kääpiöistä se Unelias. Kun vielä hevoseni olivat täysihoitotallissa vieraalla ja itse kävin valmentamassa ympärämpär, niin suunnittelin päiväni siten, että varsinkin talvella sain nukkua aamuisin kunnes valostui ja pyrin olemaan kotona jo ennen pimeää. Lyhyitä olivat talvipäivät tuolloin.

Nyt tilallisena pyöritän Ratsureima Ranchin tallia yksin ja kas kummasti sitä tottuu heräämään joka aamu seitsemältä ja jolkottelemaan iltatallin tekoon ysin ja kympin välissä ehtoota. Vaikka ei aina keli ihoa hyväilekkään, eikä ihastuksen kyyneltä silmäkulmaan tuota, niin kyllä näistä aamu- ja iltapyrähdyksistä useimmiten päivän juhlahetkiä on tullut - luontoihmisenä nautin syvin henkäyksin ja viipyilevin katsein ihmettelemässä vuoden aikojen kiertoa ja kelien rikkauden summaa.

Kuluneena talvena on kyllä liian moni aamu - viikonpäivästä riippumatta - tuntunut maanantailta. Ei ihan heti tule mieleen näin kaikin puolin kränää, oikullista, toisille tappavaa ja useille invalidisoivaa talvea. Tai 'mukamas-talvea'. Tästä pakkasen, lumen, plussan, jään, pakkasen, vesisateen, jään, plussan, pakkasen....loputtomasti vuorotellusta eivät ole nauttineet edes talvesta pitävät - saatika me, joiden mielestä kylmä ja pimeä vuodenaika sais jäädä kokonaan pois.

Mutta sitten tulee kevättalvi ja aamutallilla näkee laittaa kissoille ruuat räpsäyttämättä keinovaloa päälle, uskaltaa päästää jo pikkasen huononäköisen ja -kuuloisen villispapan vapaana aamulirkille pelkäämättä tumman pienen äijän katoamista mustaan äärettömyyteen ja pääsee ihailemaan vanhan kivitallin suurista ikkunoista värilasien läpi viistosti ja pehmeästi lipuvaa auringonnousua...ihaillen hevosten siluettia ja kuunnellen aamuheinien puputusta. Se on viikkojen jäiset persliu'ut ja päin pläsiä tuiskuava lumi unohdettu ihan tosta noin vain.

Ja kuulkaas kuutamot ja tähtitaivaat. Voi pojat ne ne vasta täällä keskellä korp...eiku luontoa hyvien yhteyksien päässä (ei pidä unohtaa mainontaa) ovat jotain mielipuolisen ja sadunhohtoisen kaunista. Puolisko pruukaa käydä koirien kanssa iltakierroksen samaan aikaan kun minä lähden iltatallille ja ei siinä kyllä sit muuta tarvi arkiromantiikan puitteiksi ku oman Ranchin yllä kimaltelevan elokuvataivaan. Semmone oli taas eilen illalla meille tunnelmaa luomassa.

Tästä se lähtee taas touhukas viikko käyntiin - perjantaitunnelmissa. Kyllä kelillä ja vuodenajoilla on vaan suuri merkitys mielialaan. Tästä lähtee myös käyntiin meikäläisen turinat Black Horse Bloggarina. Ei mene kuin tovi ja tuuttaan ulos jo Tilallisen turinoita vol 437 :D

Ihanaa kevätaurinkoa kaikille!

Lipizza Köpi ihailee talviaurinkoa makuukammarinsa ikkunasta (Kuva: Anita Herukka)