torstai 26. toukokuuta 2016

Vielä yksi kesä.. by Terhi (Villa Kaaos)

Vielä yksi kesä....


Jokainen talvi on vaikea vanhojen eläinten kanssa. Huoli niistä on aina kova.Päivien pidentyminen, lämpimät kelit tuovat toivoa uudesta kesästä, kenties vielä yhdestä yhteisestä. Kun elää vanhojen eläinten keskellä, on tuo toive tullut lähetettyä useasti. Lähetänkö sen vain itseni vuoksi, olenko itsekäs, enkä ole valmis kohtamaan menetystä, surua ja luopumista. Kyynelehtimään jälleen kerran. Vaikka on joutunut luopumaan elämänsä aikana monesta vanhasta, ei siihen koskaan totu.
Vielä yksi kesä, on toivomus kaiken jatkumisesta, niinkuin niin monta kesää aikaisemminkin, sillä kesällä kaikki on helpompaa, eläimet nauttivat siinä missä itsekkin ja aurinko...se parantaa, vahvistaa,voimistaa. Aurinkoiset päivät, vihreä luonto ja kaikki on helpompaa, ikäänkuin kaikki voisi jatkua ikuisesti. Lämpimien päivien luomaan illuusioon on niin helppo hypähtää.
Minulla on kolmekymppiset nf ja shettis rouvat ja 17 vuotias minipossu herra.

On muitakin, mutta ne on semmoisia kakskymppisiä "kakaroita" vielä ,nehän on vielä elämänsä voimissa! Tyttären nf on ollut meillä yli viisitoista vuotta, shettis on syntynyt meillä ja possu herra on tullut pienenä porsaana. Ne ovat siis olleet meillä aina! Ne kuuluvat jokaiseen päivään ja niillä on paljon oikeuksia! Perheemme ei muista elämää ennen niitä.
En koskaan lakkaa ihailemasta vanhojen hevosten ja eläinten charmia ja elämän tuomaa viisautta. Ne tietävät mitä tekevät, eivät hötkyile, ne filosofoivat, niillä on hienostuneita vaatimuksia, mutta myös varsamaisia metkuja ja oikkuja, itsevarmuutta ja  ennenkaikkea ne tietävät arvonsa.
Vanha rouva nf ei näytä enää kauniilta, se pudottaa painoaan tuntuvasti talven aikana, syö kolme-neljä kertaa päivässä mössöjä ja heinää pureskelee, mutta osa tulee mälleinä toisesta suupielestä ulos.

Vanha Shettis rouva hoikistuu vain hiukan, muuten muuten sama juttu. Niiden hampaat on aika syönyt, mutta ne vielä toimivat. Eläinlääkärin sanoin: "Kyllä näillä vielä mennään !" Viime keväänä karva vaihtui molemmilla aika joutuisaan, nyt rouva nf ruunivoikko on muuttunut hyvin tummaksi ja karva istuu tiukassa, rouva Shettis oli pakko klipata. Eläimiä ei pidä inhimillistää, hevonen on hevonen, mutta ne ovat silti kuin vanhat ihmiset, hauraanpia, harmaampia, liikkeissään hitaampia. Viime keväänä odotin laidunkautta toiveikkaana ja se täytti toiveet, molemmat söivät itsensä kauniiksi ja kiiltäväksi. Rouva nf oli rahankuvia täynnä ! Musta shettis kiilteli auringossa.Taas odotan kesää, aurinkoa ja laitumia. Niiden tuomaa taikaa.

Mihin vedetään se raja, jolloin niiden on parempi lähteä vihreämmille laitumille lopullisesti ? Se on kysymys, jonka varmaan jokainen vanhan hevosen omistaja tekee itselleen. Osaanko lukea pilkettä silmäkulmassa ? Katsoa kriittisesti niiden olemusta ja olemista, nauttivatko ne elämästään vielä ? Etten vaan ole sokea? Joka kerta pyydän eläinlääkäriäni sanomaan minulle heti, jos itse en näe... Riittääkö se, että molemmat hirnuu kun tulen aamutalliin, juoksevat boxeihinsa illalla, osaavat karata tarpeen tullen ja pieru pukkilaukka onnistuu ???
Rouva Shettis kulkee pihalla vapaana. Sitä väistää koiralauma, sen perässä yleensä kulkevat aasirouvat, äiti ja tytär. Ne tietävät, että seuraamalla saattaa heillekkin pudota päivän mittaan herkkuja. Rouva nf joutuu olemaan tarhassa, se saa käyskennellä vapaana meidän ihmisten ollessa pihalla, mutta joutuu valitettavasti tarhaan aika ajoin, koska osaa avata kaikki lukot, ovet ja portit. Sen voi löytää milloin mistäkin, yleensä ruokavarastosta. Lisäksi se hakeutuu terassille pääovea kaviollaan naputtamaan, koska tietää, että voi saada makupalan jos toisenkin. Nyt kun ruoho on jo vihreää, voikukat maukkaimmillaan niillä on oikeus käyskennellä takapihalla, ruohonleikkuria ei tarvita
Vanha herra minipossu Metusalem liikuskelee pitkin pihaa varsin verkkaisasti. Se asustelee hevostallissa omassa boxissaan ja viime talven paukkupakkaset eivät sitä häirinneet, se kääriytyi loimiin, filtteihin ja huopiin pahnaboxissaan. Söi ja joi päivittäin, mutta oli päättänyt nukkua pahimman yli. Huoli siitä oli kuitenkin melkoinen, vaan paras lääke näytti olevan uni, kun päivät pitenivät, senkin päivittäiset hereillä olot pitenivät ja kun lumet lähti se alkoi piipahdella pihalla, ensin vain ovella, lopulta ilmaa haistellen jo pidenpään. Ja kunhan yöpakkaset hellittivät se päätti muuttaa
kesäasuntoosa ja jos luoja suo niin se muuttaa taas talliin ensimmäisten syksyisten kylmien öiden tullessa. Sillä siihen voi  luottaa, se on pakkasmittari !


En haluaisi luopua näistä persoonista. Ja kuitenkin se hetki voi olla käsillä minä päivänä tahansa. 
Tällaisista kauan elämässäni olleista ei haluaisi laskea irti. Ne kuuluvat arkeen. Jokaiseen aamuun, kun ensimmäisenä tallilla rekisteröi niiden olemuksen. Kun on koko elämänsä elänyt eläinten ympäröimänä, niin  monesta on joutunut laskemaan irti. Jotkut ovat lähteneet liian aikaisin, joidenkin kohdalla on joutunut tekemään kipeitä päätöksiä, jotkut on voinut saattaa rauhallisesti matkalle. Ainoa pelko on, ettei ymmärrä riittävän ajoissa. Ja mielessä käy, onko se minun tehtäväni leikkiä Jumalaa. Onko se minun oikeus vai velvollisuus ?
Hyvästelyt ovat tärkeitä. Osa hyvästelyä on sopeutuminen ajatukseen luopumisesta. Ensimmäistä poniani, valkoista kaunista, ikimuistoista tammaani en saanut hyvästellä. Se lähti sillä aikaa kun on maapallon toisella puolella lomalla. Ehkäpä niin oli parempi. En tiedä. Siihen en saanut valmistautua, se ei käynyt mielessä. Se tuli yllätyksenä. Se oli vasta 23 vuotias, elämänsä kunnossa ja niin kaunis! Olen joutunut sitten hyvästelemään monta muuta, harjoittelemaan luopumista. Hevosenkokoiset hyvästelyt on aina suuret, aukko minkä ne jättää sinuun, tyhjä boxi, yksi vähemmän laumassa. Pitkään muistaa lähteneen hahmon pihapiirissä. Ja kun hyvästelyt on tehty, matkalle saatettu, niin tietää, että vaikka elämä erottaa, muistot yhdistää.
Myös oma elämä kulkee eteenpäin, vuodet vierivät, kuluvat toinen toistaan nopeammin, tulee aika miettiä omia valintoja elämässään, omaa jaksavuutta. Miettiä oman 30 vuotisen hevostelun kohtaloa, luopumista, miten se sitten tapahtuu, aika näyttää, aika tekee tehtävänsä, se valmistelee, on ehkä armotonkin. Jotkut hevosihmiset sanovat haluavansa lähteä saappaat jalassa...
Mutta nyt ollaan kesän kynnyksellä. Aurinko on tullut. Kevät tuli kuin pyynnöstä aikaisemmin. Elämä jatkuu. Vanha rouva nf:stä tuli mummo poni, sen tytär sai huikean kauniin ori varsan. Omalle pihalle syntyi pieni falabella/miniponi risteytys.


Unohtuneet on syksyn loskat, talven pakkaset. Imetään kaksin käsin kesästä voimia seuraavaan syksyyn!

On aika esittää taas toivomus!
Vielä yksi kesä!





perjantai 20. toukokuuta 2016

Askellajiratsastajat "isohevos"-tunnilla by Arnella Nyman

Ajattelin kertoa teille elämäni ensimmäisestä ratsastustunnista puoliverisellä. Me askellajiratsastajat kutsumme siis kaikkia islanninhevosia säkäkorkeudeltaan suurempia rotuja "isohevosiksi".
Olen kymmenenvuotiaana aloittanut ratsastuksen, ja sattumalta heti islanninhevosilla. Yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat, kun olen oikeasti ratsastanut ei-askellajihevosta.
Pitkään olen suunnitellut meneväni ratsastustunnille puoliverisellä. Vuoden alussa kävimme fysioterapeuttini Julian kanssa Nurmijärvellä Equstomissa testaamassa ratsastussimulaattoria. Sanna Siekkinen piti silloin meille oikein hyvän ja silmiäavaavan tunnin. Simulaattorikäynnin jälkeen esimerkiksi laukan ratsastaminen on sujunut osaltani paremmin, kun tiedän tarkemmin mitä fiilistä haen. Islanninhevosilla esiintyy nimittäin usein nelitahtisuutta laukassa.
Simulaattorilla ratsastamisen jälkeen päätimme Julian kanssa, että menemme Equstomille Sannan ratsastustunnille. Maanantaina olimme vihdoinkin tällä tunnilla, ja ilmassa oli jopa hieman jännitystä. Minä sain ratsukseni 21-vuotiaan valkoisen ruunan, Nudden. Hän oli oikea herrasmies!
Ihan ensimmäisenä huomasin hämmästyväni käynnin hitaampaa rytmiä, ja kesti hetken ennen kuin kroppani suostui mukautumaan liikkeeseen (eikä pyrkiä kiihdyttämään). Pidän kovasti Sannan opetustyylistä, jossa etsitään rentous kroppaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita perunasäkkinä istumista. Enemmänkin haettiin sitä tunnetta, että annetaan hevosen takajalkojen liikuttaa meidän lantiota. Käynnissä voi ajatella lantion liikkeen olevan loiva kahdeksikko.
Sain myös keskittyä siihen, että oikeasti tunnen molemmat istuinluuni ja nilkkojen rentouttamiseen. Jos nilkat ovat jäykät ja painan kantapäätä väkisin alas, ei myöskään reisiluun päät, lonkankoukistajat ja sitä kautta lantiokaan voi olla rennot. Tämä on minulle jo ennestäänkin tuttu juttu, ja oli kiva huomata, että myös valmentajakaartini "ulkopuolinen" opettaja huomasi samat parannuskohteet.
Onneksi olen treenanut paljon omaa lihaskuntoani ja kehonhallintaani, koska sitä kautta myös oma kehotuntemukseni on parantunut ja ymmärrän mistä opettaja puhuu.
Harjoitusravissa sain pari hienoa pätkää, kun onnistuin omalla kropallani hidastamaan ravin tahtia ja samalla pyytämään pidempää liikettä takaa.
Laukannostot olivat myös yksi "ahaa"-elämyksistä: Nudde ei nostanut laukkaa, ellei oikeasti sisäistuinluuni mennyt takakautta eteen-ylös. Heti kun löysin oikean fiiliksen sisäistuinluuhuni, myös laukannostot alkoivat sujumaan. Laukatessa taas oli tärkeää, että annoin oikeasti hevosen liikkeen viedä, enkä istunut liikettä vastaan. Lantion ja reisiluun päiden voi ajatella pyörivän vastapäivään ympyrää, sallien hevosen liikkeen eteen-ylös.
Tunti oli kaiken kaikkiaan hyvä kokemus, ja sisälsi sekä ennestään tuttuja juttuja, että uusia vinkkejä. Askellajiratsastushan on ihan samanlaista perusratsastamista kuin esimerkiksi puoliverisillä ratsastaminenkin. Käyn ehdottomasti toisenkin kerran Equstomilla Sannan tunnilla, koska koen sen tukevan jokapäiväistä treenamistani.
Tämän jutun olen kirjoittanut autossa, matkalla Ypäjälle WorldRanking-kisoihin, jotka alkavat huomenna. Tervetuloa seuraamaan kisoja :)!
/ Arnella Nyman

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Finlandia Ravit, linssin läpi by Mia





Finlandian aika

Joka keväinen "must" on meillä Finlandia ravit Vermossa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana en ole yksiäkään, muistaakseni, jättänyt väliin.
Tosin viime vuonna oli läheltä piti tilanne kun tammalle tuli ähky. Tamma Maikku näytti heti Finlandiapäivän aamuna nyrpeältä ja ähkyili. Siinä ei ollut aikaa ruveta miettimään talutuksia vaan suunnistimme samantien Viikkiin YES:in klinikalle päivystykseen. Perillä se jo näytti hiukan pirteämmältä. Rektalisoinnin ja röntgen kuvauksen jälkeen se jäi kuitenkin tiputukseen klinikalle ja me ehdimme raveihin sinäkin päivänä. Maikkukin tervehtyi onneksi ähkyilystään samantien.

Muutamia vuosia sitten minulla oli aina ensimmäisenä mielessä Puruveden muikut kun ajattelin Finlandia raveihin lähtöä. Niitä muikkuja ei siellä enää muutamaan vuoteen ole ollut tarjolla mutta toki muita muikkuja, kuten Kuusamon neulamuikkuja. Neulamuikut kelpaa minulle vallan hyvin.
Näissä raveissa näkee Suomen raviparhaimmiston.
Finlandia raveissa on  yleensä hyvä tunnelma. Sää tietenkin auttaa hiukan tunnelman luomiseen ja tänään oli aivan mahtava aurinkoinen ilma. 
Minulle on ehkä tärkeintä tavata vanhoja tuttuja vuosien varrelta. Eikä tänäkään vuonna tarvinnut pettyä. 

Jätin Harrin isänsä kanssa tuoleihin pelaamaan.
Tolppiin oli kiinnitetty nätit kukka-asetelmat


Ensimmäiseksi menin katsomaan Jokivarren Kunkun valmistaututumista Erkon Pokaaliin. Takana häärii valmentaja Antti Ojanperä.

Ennen starttia on ohjastajan vaihdettava ajotakkia. Jutta auttaa Jorma Kontiolle takkia päälle.

Nyt ei muuta kun kuski penkille ja tuuria starttiin.

Ensimmäistä kierrosta. Kunkku sisäradan ensimmäisenä.


Maalisuoralla Vitter ohittaa Kunkun.



Vitter menossa voittajaseremoinoihin.





Vitterin Erkon Pokaali.
Siipibaari on suosittu. Olisi tehnyt mieli siipiä...mutta söin perinteiset muikut.



Koffin hevoset paikalla taputeltavana.

Sää oli mitä mainioin piknikille koiran kanssa.

Tir Du Caux odottaa rauhassa katoksella omaa starttiaan.

Lady Zappa ja Jorma Kontio 3-vuotiaiden Seppeleajon.


Juuri ennenkuin lähtöauto irtoaa.

Rataa lanataan joka lähdön välissä.

Cavalieria ei nää ravit just kiinnosta :)
Erikoisen kaunis koira. Joku vinttikoira, piti kysyä mutta tuli jotain muuta...
Russelilla vihollisa näköpiirissä.



Keppari radalla oli tulevia hevosharrastajia

Aikamoista säpinää. Tässä odotetaan että ratahenkilökunta nostaa puomin paikoilleen.

Talutusratsastusta  tarjolla isolla hevosella.

Myös pienillä poneilla talutusratsastusta. 

Divisionist ja Jorma Kontio. Jomppe taas eri ajotakissa.
Nämä voittavat Glenn Kosmos Memorial-lähdön.

Tämä on kyllä totta, varsinkin tänä sunnuntaina.

Divisionist menossa voittajaseremoniohin.

Jossain vaiheessa tuli rengasrikko. Tässä irroitetaan kärryjä valjaista että pääsevat turvallisesti tallialueelle.

Tir Du Caux oli hienosti toinen. 

Tir Du Caux suihkussa.

Kesällä on hienoa kun voi pestä ulkona.
Vermossa on hyvät sisäpesupaikat mutta näin kesällä
suurin osa varmaan pesee ulkokatoksilla.

Lähtöjen esittelyitä veti Hevosopiston hevoset. Tässä pari tauolla.

 Pikku-Kylliäinen, tulevaisuuden ohjastajavirtuoosi.


Päälähdön hevosia esittelyssä.
Isoissa lähdöissä esittelyt ovat erikoisen juhlavat. 













Finlandia lähdössä Propulsion vyöryy voittoon.
Kuski Örjan Kihlström, valmentaja Daniel Reden ja
 omistaja Stall Zet joka kuittaa voitosta 110 000 €. 

Propulsion loimituksessa ja kuski haastateltavana.

Propulsion seppelöytynä.

Daniel Reden, Propulsion ja Örjan Kihlström.
Belgianpaimenkoiralla ja omistajalla rapsuttelutuokio.

Päivän viimeinen lähtö, montelähtö.
Lähdön voittajista Orchidea SLM ja Karolina Sinkkilästä taidekuva....

Orchidea SLM ja Karoliina Sinkkilä.



Kivaa oli.
Tuoleihin jätetyt miehet saivat toto76 kiinni. Joten iloisin mielin, siinäkin suhteessa, lähdimme kotiakohti.
Harmillista ettei päästä Solvallaan Elitloppetiin toukokuun lopussa.
 Ensi viikonloppuna on Vermossa paikallisravit, jos lähtisi sinne?